cont

Degeneratiivinen Myelopatia (DM)

~tiistaina, 17 helmikuuta 2009~

Kirjoittanut Pirjo Tuominen – kahden edesmenneen DM-koiran omistaja, hovawartkasvattaja

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu näillä sivuilla 8.8.2005. Artikkeli päivitetty 17.2.2009

Yleistä

Viime vuosina hovawarteilla on alettu tavata sairautta nimeltä degeneratiivinen myelopatia eli etenevä selkäydinrappeuma. Ensimmäinen hovawart Suomessa diagnosoitiin sairastavaksi tätä tautia v. 2003. Sitä ennen tästä sairaudesta ei oltu rotumme parissa liiemmälti tietoisia, mutta tämän ensimmäisen julki tulleen diagnoosin jälkeen tätä selkäydinrappeumaa - jota kutsuttakoon tässä tekstissäni jatkossa lyhenteellä DM - on diagnosoitu joillakin yksilöillä. DM on ollut jo pidemmän aikaa mm. saksanpaimenkoirien ongelmana ja tätä sairautta onkin tutkittu hyvin pitkälti tämän rodun osalta/pohjalta, vaikka sitä on tavattu jonkin verran myös muilla roduilla (ulkomailla ainakin esim. welsh gorgi pembroke, bokseri, rhodesian ridgeback, ranskanbulldoggi...) . Saatavilla olevien tietojen mukaan tutkimukset ovat keskittyneet hyvin pitkälti USA:n mantereelle.

DM:aa ilmenee nimenomaan vanhenevilla koirilla. Yleisimmin tämä sairaus alkaa oireilla n. 7-8 ikävuodesta eteenpäin, mutta jo 5 vuotiailla yksilöilläkin tätä sairautta on jossain tavattu. Tässä sairaudessa vika on selkäydinnesteessä ja sen toiminnassa. Selkäydinnesteiden välittäjäaineiden toiminta alkaa heiketä ja lakkaa lopulta kokonaan. Tämä tarkoittaa selkokielellä sitä, että aivojen lähettämä viesti ei etene selkäydintä pitkin toivotulla tavalla jalkoihin. Tämän sairauden aiheuttaja on toistaiseksi tuntematon.

Oireet

Ensimmäisenä silmin havaittavana oireena DM:aa sairastavalla koiralla voitanee pitää koiran takajalkojen koordinaation ja asentotunnon heikkenemistä. Nämä oireet ilmenevät yleensä ensin vain toisessa takajalassa edeten pikkuhiljaa yleensä toiseenkin takajalkaan. Sairauden loppuvaiheessa oireet saattavat edetä myös etujalkoihin. Sairauden ensivaiheessa koira yleensä alkaa liikkeessä laahata toista takajalkaansa kevyesti ja mahdollisesti horjahdella esim. äkkinäisissä liikkeissä. Sairauden edetessä niin horjahtelut kuin jalkojen laahauskin pahenevat. Laahauksesta johtuen kynnet alkavat ajan myötä kulua. Jatkossa koordinaatio heikkenee entisestään ja koira alkaa "koikkelehtia" ja sotkeutua omiin jalkoihinsa. Koira ei yksinkertaisesti hallitse jalkojaan kunnolla. Sen liikkuminen vaikeutuu ja tämä korostuu erityisesti epätasaisella ja pehmeällä maaperällä kuin myös liukkaalla alustalla. Lisäksi ylösnouseminen ja makuulleasettuminen tuottavat ennenpitkää vaikeuksia.

Terve koira korjaa jalan mahdollisen virheasennon, mutta DM:aa sairastava koira ei asentoa "osaa" korjata, sillä se ei (heti) havaitse sitä. Tämä asentotunnon häiriö voidaan selvittää myös kotona tekemällä koiralle pieni testi: vedetään koiran takajalkaa taaksepäin ja asetetaan se maahan siten, että varpaat ovat maata vasten ja anturat taivasta kohden. Terve koira korjaa tämän epänormaalin asennon välittömästi asettaen jalkansa maata vasten siten kun sen kuuluukin olla, mutta sairas koira korjaa sen viiveellä tai ei ollenkaan. (huom. häiriö asentotunnossa EI OLE pelkästään DM:n oire vaan se viittaa yleensä ylipäätään johonkin neurologiseen sairauteen/vammaan).

DM:aa sairastavalla koiralla saatta olla myös vaikeuksia ulostamisen kanssa kun koiran on vaikea asettua ja pysytellä vaaditussa asennossa. Urokset lakkaavat sairauden edetessä myös virtsatessaan nostamasta jalkaansa. Kaikkien näiden oireiden lisäksi koiran haukunta voi muuttua käheäksi.

Oleellista – ja lohduttavaakin - on, että tämä hermoston toiminnan häiriö aiheuttaa näiden kaikkien oireiden ohella sen, että koira ei tunne takajaloissaan kipua. Sairaus on siis itsellään koiralle täysin kivuton. Ainoa kipuoire voi johtua kynsien hermotuksesta; koiran kynnen hermo on voimakkaasta kulumisesta johtuen näkyvissä ja se voi saada joskus ”osumaa” esim. hiekalla tai asfaltilla, joka aiheuttaa hetkittäistä vihlontaa. Tähän auttaa pehmeällä maaperällä kulkeminen tai tossujen käyttö tassujen suojana ulkoilun ajan.

Diagnosointi

Diagnosointi jää pitkälti sen varaan, että poissuljetaan muiden sairauksien mahdollisuudet. Koiran selkärangasta otetuissa röntgenkuvissa tai varjoainekuvissa ei voida havaita mitään näkyvää vikaa, jolloin diagnosointi tapahtuu päällimmäisenä oirekuvauksen perusteella. Diagnoosille voidaan saada lisää varmuutta ottamalla selkäytimestä näyte. Näytteestä voi tosin saada selville vain sen toimivatko hermosolut normaalilla "intensiteetillä" vai onko niiden toiminta sairauden myötä hidastunut/heikentynyt.

Hoito

DM on etenevä sairaus eikä siihen ole nykytietämyksen mukaan mitään parantavaa hoitoa. Sairaus etenee vaihtelevasti ja oireet voivat "aaltoilla" siten, että joinain hetkinä koira on paremmassa ja toisina hetkinä huonommassa kunnossa. Jokatapauksessa DM johtaa ennenpitkää koiran takapään halvaantumiseen. Eteneminen on yksilöllistä, mutta tavallisimmin puhutaan mieluummin kuukausista kuin vuosista, jolloin koira on enää kykenevä kävelemään.

Tukihoitoa DM:aa sairastavalle koiralle on kuitenkin syytä antaa. Tällä voidaan edistää koiran hyvinvointia sekä elämänlaatua ja näinollen myös mahdollisesti hidastaa sairauden etenemistä. Koiralle olisi luotava mahdollisimman stressittömät elinolosuhteet ja sen lihas- ja yleiskunnosta tulisi pitää mahdollisimman hyvää huolta. Koiran ehdoilla tapahtuvan liikunnan lisäksi hieronta ja fysioterapia voivat olla myös avuksi lihaksiston kunnossapitämisessä. Jotkut voivat suositella hoidoksi myös akupunktiota, mutta sen tehosta ei olla saatu DM:n suhteen pitäviä todisteita.

Vitamiinien vaikutuksesta on myös hieman toisistaan eriäviä mielipiteitä. Jotkut ovat sitä mieltä, että varsinkin B- ja E-vitamiinit hidastavat sairauden etenemistä ja toiset ovat taasen vakaasti sitä mieltä, ettei niistä apua löydy. Kaiketi vitamiinien vaikutuksesta ei myöskään ole saatu täyttä varmuutta.

Periytyminen ja DNA-testi

Amerikkalaisten tutkimustyö ja aherrus tämän sairauden parissa on tuottanut viimeinkin tulosta. Vuonna 2008 löydettiin DM:aa aiheuttava geenimutaatio, jonka olemassaolo aiheuttaa selvän riskin koiralle sairastua DM:aan. Samalla päästiin kiinni DM:n periytymismekanismiin, joka on monogeeninen. Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että sairauteen vaikuttaa yksi geenipari, joista toinen ”tekijä” on peritty isältä, toinen emältä. Terve koira on perinyt molemmilta vanhemmiltaan terveen tekijän, eikä näinollen itse sairastu taikka voi periyttää vikaa eteenpäin . Mikäli toiselta vanhemmalta on jälkeläiselle siirtynyt viallinen tekijä ja toiselta puolestaan terve, jälkeläinen on tällöin sairauden kantaja. Kantaja ei itse sairastu, mutta voi periyttää täysin sattumanvaraisesti joko terveen tai viallisen tekijän jälkeläisilleen. Sairastuakseen DM:aan koiran tulee saada vikaa aiheuttava tekijä kaksinkertaisena eli molemmilta vanhemmiltaan. Sairastumisriskin omaava koira näinollen ei voi periyttää muuta kuin tätä viallista tekijää.

Periytymiskaavio (teoreettisesti laskennallinen todennäköisyys)

Selkäydinrappeuman periytymiskaavio

DM:aan on nykyään siis olemassa DNA-testi, joka tunnistaa tämän viallisen geenin. Testaus tapahtuu ottamalla ell:n toimesta koiralta sylkitesti ja se lähetetään (ainakin toistaiseksi) tutkittavaksi Yhdysvaltoihin. Testaamalla koira päästään kiinni sen statukseen DM:n suhteen ja tämä puolestaan auttaa sairauden vastustamisessa merkittävästi jalostusvalintoja tehtäessä.

DM hovawarteilla Suomessa

Tietoisuus tästä ikävästä sairaudesta on saapunut hovawart-ihmisten keskuuteen vasta viime vuosina. Mutta mitä luultavimmin tätä sairautta on ollut rotumme parissa jo pidemmän aikaa - sitä ei ole vain osattu diagnosoida (vrt. SA, jota on saatettu aiemmin diagnosoida allergiaksi ennenkuin tästäkään sairaudesta alettiin saamaan lisää tietoa). Vanhoilla koirilla on "takapää pettänyt" eikä asiaa ole tarkemmin koskaan tutkittu vaan kaikki on vain laitettu ikääntymisen seuraukseksi. Kuitenkin näin jälkeenpäin melko useilla” halvaantumisen” vuoksi lopetetuilla koirilla on ollut juuri nämä DM:n oireet. Loput jääkin sitten puhtaasti arvailun ja olettamusten varaan virallisten tutkimustulosten puuttuessa. Suomessa on tällä hetkellä (tammikuu 2009) ilmoitettu jalostustoimikunnalle kaikkinensa 35 hovawarttia sairastavaksi DM:aa. Tässä luvussa on mukana myös ne koirat, joilla on omistajan kertoman mukaan ollut DM:n oireet

Ensimmäiset DM geenitestit on nyt onnistuneesti tehty muutamille suomalais-hovawarteille ja testi on todettu toimivaksi.

Linkki ja tekstin osittainen lähde:
http://www.caninegeneticdiseases.net/DM/mainDM.htm

Huom. Tekstin sisältöä on päivitetty geenimutaation löytymisen jälkeen. Alkuperäinen artikkeli (ennen DNA-testiä) julkaistu Hovawartti-lehdessä 2/2005 sekä hieman mukaeltu artikkeli DNA-testin myötä julkaistu Koiramme-lehdessä 6/2008.