Aida FH1
lauantaina, 29 elokuuta 2009
Tänään tehtiin historiaa
Aida oli tänään tekemässä kanssani osaltamme suomalaista hoffi-historiaa: saimme ensimmäisinä (2 muun hoffin kanssa) Erikoisjäljeltä koulutustunnuksen FH1. Aida sai III-tuloksen pistein 77.
Suomen Hovawart ry järjesti kyseisen erikoisjälkikokeen, jossa tuomarina Paavo Rapila. Seuraavassa lyhyesti kokeesta:
Aida lähti paalulta lievästi epävarmana, mutta lähti kuitenkin. Välillä vähän alkuun myös vilkuili epävarmana taakseen, mutta jatkoi silti matkaa itsekseen. Ekan esineen ilmaisun jälkeen (odotetusti) vauhti ja varmuus kasvoivat. Kulmat, jotka olivat pahin pelkoni, menivätkin keskimäärin todella hyvin, osa jopa erinomaisesti. Eniten epävarmuus näkyi esineiden ilmaisuissa. Vasta tällä kaudella olen opettanut sille esineillä maahanmenon. Sitä ennen metsäjälkipuolella se on opetettu tuomaan esineet eli tuonti on sillä vielä vahvasti selkärangassa... ja se näkyi tänään kokeessa. Treeneissä ilmaisut ovat olleet jo tovin hyvinkin mallikkaita ja varmoja, mutta tänään koetilanteessa vanhat opit puskivat esiin. Joka esineen se otti enemmän tai vähemmän suuhunsa, vaikka meni maahan. Paitsi viimeisellä esineellä se iloisesti otti esineen suuhunsa ja TOI sen mulle. Hiisi. Se esine menikin sitten hylsyksi. No, tämä ei onneksi pilannut mahdollisuuksiamme tulokseen, sillä muuten koira jäljesti riittävän hyvin. Ekan harhanjäljenkin se tarkasti vain pari metrin verran ja palasi hienosti oikealle jäljelle (ei pistemenetyksiä tästä) ja tokan harhan se ylitti reagoimatta siihen.
Parhaimmillaan Aida pystyy kyllä parempaankin, mutta olen silti kaikkinensa tyytyväinen, erityisesti Aidan kulmatyöskentelyyn ja harhoihin. Nyt vaan aletaan treenaamaan lisää niitä esineilmaisuita ja yleistä varmuutta (= vahvistetaan koiran omaa itseluottamusta).
Historiaa kirjoittivat kanssamme Hatunpään Anu ja Hovarian Netzer 90 p, FH1 sekä Nina Mattsson ja Kuonomäen Saksanpoika 84 p, FH1. MAHTIONNITTELUT! Meillä oli kerrassaan upea hoffi-päivä!!
5.9.2010
27.8.2010
22.8.2010
25.7.2010
14.6.2010
30.5.2010
23.5.2010
22.5.2010
10.5.2010
Tinkan lonkkatulos tuli viimeinkin
20.4.2010
![]()
